Sveitsin kultavarannot: Sveitsin keskuspankin kulta
Sveitsin kultavarannot ovat 1 040 tonnia, ja ne kuuluvat Sveitsin keskuspankille (SNB). Varanto on pysynyt ennallaan vuoden 2008 lopusta. Suhteessa SNB:n kaikkiin valuuttavarantoihin kullan osuus on noin 15 prosentilla verrattain pieni.
Paljonko kultaa Sveitsillä on?
SNB:llä on 1 040 tonnia kultaa, pääosin harkkoina ja pienempi osa kolikkoina. Määrä ei ole muuttunut vuoden 2008 lopun jälkeen. World Gold Councilin listalla Sveitsi on kahdeksantena, kun IMF ja EKP lasketaan mukaan.
Kullan vain noin 15 prosentin osuus varannoista johtuu SNB:n erittäin suurista valuuttaomistuksista, joiden rinnalla kultavaranto näyttää pieneltä.
Missä Sveitsin kultaa säilytetään?
SNB:n mukaan noin 70 prosenttia kullasta on Sveitsissä, noin 20 prosenttia Bank of Englandissa Lontoossa ja noin 10 prosenttia Bank of Canadassa. SNB perustelee jakoa sillä, että se haluaa päästä käsiksi varantoihinsa myös kriisitilanteessa. Hajautettu säilytys pienentää yhteen sijaintiin liittyvää riskiä.
Ulkomailla on siis noin 312 tonnia Sveitsin kultaa: noin 208 tonnia Lontoossa ja noin 104 tonnia Kanadassa. Bank of England oli jo SNB:n kullanmyyntien tärkein toimituspaikka. SNB:n pääjohtaja Thomas Jordan kertoi jakauman julkisesti ensimmäisen kerran huhtikuussa 2013. Se ei ole sen jälkeen muuttunut – toisin kuin Saksassa, Itävallassa tai Intiassa, Sveitsissä ei ole tehty kotiutusta.
Kullan myynnit vuodesta 2000
Sveitsin frangi oli pitkään sidottu lailla kultaan. SNB sai ostaa tai myydä kultaa vain viralliseen pariteettiin 4 595 frangia kilogrammalta – kolmannekseen 1990-luvun lopun markkinahinnasta. Vuonna 1997 asiantuntijaryhmä totesi, ettei rahapolitiikka enää tarvinnut 1 300 tonnin kultamäärää vastaavia varantoja.
Kesäkuussa 1999 SNB julisti puolet silloisesta 2 590 tonnin varannostaan rahapolitiikan kannalta tarpeettomaksi. Huhtikuun 1999 perustuslakiuudistuksen ja toukokuun 2000 uuden valuuttalain jälkeen myynnit voitiin aloittaa. 1 170 tonnia kuului kultaa koskevan Washingtonin sopimuksen piiriin, joka rajoitti osallistuvien eurooppalaisten keskuspankkien myynnit yhteensä 2 000 tonniin. Loput 130 tonnia SNB myi jatkosopimuksen puitteissa ja saattoi ohjelman päätökseen 30. maaliskuuta 2005. Tuotot menivät valaliitolle ja 26 kantonille.
Suurin osa myynneistä toimitettiin Bank of Englandin kautta. Vuoden 2009 jatkosopimuksessa osallistuvat keskuspankit sopivat myyvänsä enintään 400 tonnia vuodessa ja enintään 2 000 tonnia viidessä vuodessa. SNB ilmoitti tuolloin, ettei se suunnitellut lisämyyntejä lähitulevaisuudessa. Se on pitänyt varantonsa ennallaan vuoden 2008 lopusta lähtien.
Vuoden 2014 kultasaloite
Sveitsissä äänestettiin 30. marraskuuta 2014 kansanaloitteesta ”Pelastakaa Sveitsin kulta”. Siinä vaadittiin, että SNB pitää vähintään 20 prosenttia varoistaan kultana, ei saa enää myydä kultaa ja säilyttää kaiken kultansa Sveitsissä.
Liittoneuvosto, parlamentti ja SNB vastustivat aloitetta. Äänestäjät hylkäsivät sen 77,3 prosentin ei-äänin, eikä se saanut enemmistöä yhdessäkään kantonissa. Virallisen tuloksen mukaan 1 974 137 ei-ääntä vastaan oli 580 528 kyllä-ääntä, ja äänestysprosentti oli 49,81.
Oikeudellinen perusta
Liittovaltion perustuslain 99 artiklan mukaan SNB pitää osan valuuttavarannoistaan kultana. Kulta täydentää valuuttasijoituksia, IMF-varantoasemaa ja erityisiä nosto-oikeuksia. Vuoden 2014 aloite olisi lisännyt perustuslakiin kiinteän kultakiintiön, myyntikiellon ja lopettanut säilytyksen ulkomailla – enemmistö hylkäsi tämän.
